Kun olin
nuorempi, elämä oli helppoa. Vietin aikaani vielä pitkälle ala-asteikäisenä
leikkien. Hello Kitty, pinkki ja silloiset Seppälän vaatteet olivat kova sana
pukeutumisessa. Meikistä ei tarvinnut stressata, ja vasta 12-vuotiaana aloin
käyttää epäsäännöllisesti hieman peitepuikkoa, joka nykyään ajateltuna oli
täysin turhaa, sekä luomiväriä, jota en missään vaiheessa osannut häivyttää
kunnolla ja lopputulos oli hirveä. Toisaalta, miksi sen ikäisen pitäisikään
osata meikata?
Mutta mitä onkaan tapahtunut: jotkut ala-asteikäiset
lapset näyttävät ulkoapäin katsottuna jopa vanhemmilta kuin minä itse. He
meikkaavat, pukeutuvat Hollisteriin, Converseihin ja muihin merkkivaatteisiin
katsoen tarkasti mitä päälleen pukevat ja jopa leikkimisestä tehdään noloa jo
ennen 6. luokkaa. Monet käyttävät iPhonea ja omistavat jopa Visa Electronin. Maailma
on siis muuttunut. Vaikka lapsuusvuosistani ei ole kauaakaan aikaa, tuntuu,
kuin olisin elänyt silloin täysin eri aikakaudella kuin nykyään.
Hälytyskelloni alkoivat soida, kun kuulin siskoni 7-vuotiaan tyttären toivovan älypuhelinta joululahjaksi, sillä muillakin on. Toive
muuttui lopulta tablettitietokoneeksi, sillä tytön vanhemmat eivät halunneet ostaa vielä
tämän ikäiselle älypuhelinta, joka kuitenkin menisi temmellyksessä
rikki eikä sen ikäisellä oikeasti olisi sille edes tarvetta.
Suunta, mihin maailma on menossa, on
mielestäni jokseenkin surullista. Mihin tuon ikäinen oikeasti tarvitsee
älypuhelinta? Sen ikäisenä osaa juuri ja juuri lukea, ja jos tutkimuksiin on
uskomista, lukutaito suomalaisilla on heikkenemään päin. Syynä voisi olla
esimerkiksi se, että kirjat ovat vaihtuneet älypuhelimiin. Itse sain
kivikautisen Nokiani ehkä 9-vuotiaana, jotta voisin pitää yhteyttä vanhempiini
ja ehkä vanhoihin ystäviini toisella paikkakunnalla. Nykyään lasten lelut ovat
vaihtuneet älypuhelimiksi ja peleiksi, ja jo alle kouluikäiset osaavat käyttää monia teknologisia laitteita.
Ulkonäkö voi pettää. Vaikka monet vasta
ala-asteikäiset näyttävät vanhemmilta kuin todella ovat, he eivät ole vielä
tarpeeksi kypsiä rajattomalle netin käyttömahdollisuudelle, joka kulkee mukana joka paikkaan. Sen huomaa Instagramia
selatessaan, kun eteen sattuu yhä useampia ja nuorempia tapauksia, jotka
lisäilevät julkiseen profiiliinsa kuvia ja videoita itsestään, kavereistaan ja muusta
elämäänsä liittyvästä. Tilanne ei ehkä kuulosta näin sanottuna niin pahalta, mutta julkaisut ovat sellaisia, joita saattaa joutua häpeämään tulevaisuudessa. Niin tekisin ainakin itse, jos olisin jossain julkaissut sen ikäisenä otettuja kuviani.
Myös
pukeutuminen on muuttunut huomattavasti
ja on vastakohta oman lapsuuteni pukeutumiselle. Aikuisten osaston
vaatteita aletaan käyttää heti kun mahdollista ja vaatekaupoissa
aletaan ravata alle 10-vuotiaana, joissa pankkikortti vinkuu. Jos joku
ei tee
näin, häntä kiusataan.
Missä on se kunnollinen lapsuus, ilman
ulkonäköpaineita tai huolta jo lapsena alkavasta älypuhelin riippuvuudesta?
Miten tilanne on muuttunut niin, että nykylasten käyttämä aika menee yhä
enemmän ja enemmän shoppailuun sekä kännykän kautta tapahtuvaan
sosiaalisuuteen, sen sijaan, että he olisivat kavereiden kanssa ulkona leikkimässä?
Toivon vain, että vanhemmatkin ottaisivat huomioon lasten kunnollisen
lapsuuden ja asettaisivat edes jonkinlaisia rajoja lapselleen. Kuka haluaisi muistella vanhempana lapsuuttaan aikana, jolloin pelasi ja meikkasi?
